Parannettavaa opetuksessa

Tänään pidin lukioluokalle tunnin Suomen sisäpolitiikasta 1920-luvulla. Palautekeskustelussa tuli esiin mm. seuraavia parannettavia seikkoja:

– enemmän yksityiskohtia taululle, varsinkin vuosilukuja

– lähteet näkyviin oppilaille jaettavassa materiaalissa

– enemmän liikkuvuutta omaan esiintymiseen, ei kyhjötystä opettajan pöydän takana

– ei saa  nojata opettajanpöytään

– räväkkyyttä esitykseen, jottei tunti ole tylsä/vaisu

Tunnin jälkeen ei ollut varsinaisesti mikään voittajaolo, varsinkaan Thonyn palautteen jäljiltä, mutta onneksi kaikesta voi ottaa opikseen, jopa palautteenantotaidosta. ;)

6 Responses to “Parannettavaa opetuksessa”

  1. Ville Says:

    Hyvin tuntisi meni, älä siitä ole huolissasi. Aina tietenkin parannettavaa löytyy, mutta sehän koskee meitä kaikkia. Turha sellaisille lukiolaisille on olla räväkkä show-henkilö, jotka vain apaattisina kyhjöttävät pulpeteissaan. Hukkaan menee heiluminen, jos ryhmää ei kuitenkaan kiinnosta. Totaalinen kiinnostuksen puute ei voi olla opettajan syy. Syytetään vaikka murrosikää.

  2. Lauri Says:

    Saitko Thonylta kovaa kritiikkiä? Outoa, sillä tuntisi oli hyvä.

  3. Sanna Says:

    En ollut tuntiasi seuraamassa, mutta olen ollut joskus aiemmin ja silloin ainakin tunti meni hyvin. Välillä tuntuu, että olen itse liian ankara arvioimaan omaa opetustani ja tuntuu, että en ole ainoa. Välillä unohtuu, että olemme harjoittelemassa emmekä täysiä ammattilaisia, vielä🙂 Ja niinhän se on, että palautetta saadessa/antaessa täytyy huomioida, että tykkäämme eri tavoista oppia ja opettaa.

  4. Piia Says:

    Sanon vielä tässäkin jo päivällä toistamaani eli älä vain muuta persoonaasi! Ei meidän kaikkien tarvitse kauheaa kohkaamista ja showta pitää koko ajan pystyssä. Jos olisit alkanut kohkaamaan luokan edessä niin tuskin ryhmä siitä olisi elävöitynyt, vaan ehkä jopa vetäytynyt vielä enemmän.

  5. Christa Says:

    Tuntisi meni hyvin usko pois. Minä pidin suunnattomasti sinun selkeästä ja rauhallisesta opetustavasta. Opettajan tulee olla oma itsensä, eikä omaa persoonaansa voi muuttaa. Jos alamme esittää jotain muuta, oppilaat huomaavat sen heti ja silloin oma uskottavuus kärsii. Oppilaat voivat tulkita shown niin, että opettaja ei ole tosissaan. Meidän tulee rakentaa oma opettajuutemme oman näköiseksi. Onneksi olemme kaikki erilaisia ja oppilaille on rikkaus saada erilaista opetusta. Olen Sannan kanssa samaa mieltä siitä, että me olemme Norssilla nimenomaan harjoittelemassa ja oppimassa asioita. Jos olisimme jo täydellisiä, niin mitä ihmettä me sitten Norssilla tehtäisiin. Tarkoitus ei ole se, että meitä yritetään puristaa samaan muottiin. Tsemppiä ja jatka samaan malliin.

  6. Tiina Says:

    Mä pidän sun tyylistä opettaa, eikä se taida olla oikeen tarkoituksen mukaista muuttaa omaa persoonallista tyyliä. Toki kun eilen juteltiin Ossin tunnin aikana niin ehkä me molemmat voitaisiin joskus hiukan löysätä ja päästää irti siitä virallisesta ja korrektista puhetyylistä ja esiintymisestä. Repästään siis joskus

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: