Kasvattamisen vaikeus aineenopettajana

Olen tässä lähipäivinä pohtinut kasvattamisen ja opettamisen eroja. Yläkoulussa opettajan tehtävänä on sen lisäksi, että hän opettaa asioita, myös suurelta osin kasvattaa oppilaita. Mielestäni se on todella haastavaa aineenopettajalle, joka tapaa päivän aikana useita luokkia. Alakoulussa luokanopettaja todella oppii tuntemaan oppilaansa tämän heikkouksineen ja vahvuuksineen ja näkee paljon helpommin kokonaiskuvan. Hän oppii käsittelemään kutakin oppilasta tämän luonteen ja taustan mukaisesti. Sen sijaan aineenopettajalta vaaditaan paljon yhteistyötä muiden aineiden opettajien kanssa, että hän voi ottaa nämä asiat huomioon. 

Kaksivuotiaan tytön äitinä kokemus on opettanut, että kasvattamisen täytyy perustua ennen kaikkea rakkauteen ja ymmärtämiseen. Miten välittää näitä asioita oppilaille, joita näkee muutamassa jaksossa vuoden aikana muutaman tunnin viikossa? Murrosikäiset tuntuvat välillä hyvin samanlaisilta kuin oma uhmaikäiseni. Ongelmaoppilaille ei ilmeisesti kotoa löydy tarpeeksi välittämistä ja kun aineenopettajalla eivät resurssit siihen myöskään riitä, kasvattaminen vaihtuu pelkäksi asioiden opettamiseksi.

 Ottakaapa kantaa tähän!

One Response to “Kasvattamisen vaikeus aineenopettajana”

  1. Piia Says:

    Ehkä yläkoulussakin voisi välillä osan oppituntien aluista käyttää kuulumisten vaihtoon. Marjo Leskinen ainakin kyselee lomakuulumisia yms. mikä osoittaa oppilaille tietynlaista välittämisen ilmapiiriä. Auskuna, kun ei tunne luokkia, on tällaisen kontaktin luominen tietenkin vaikeaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: